Mario + Rabbids Kingdom Battle on loppukesän hauskin videopeli

Nintendon ikoninen Mario on kaikkien aikojen tunnetuin videopelihahmo ja samalla yksi suosituimmista. Erilaisia Mario-aiheisia pelejä onkin vuosikymmenten aikana julkaistu valtavat määrät. Jatka artikkeliin Mario + Rabbids Kingdom Battle on loppukesän hauskin videopeli

Vuoden odotetuimmat pelit 2017 – osa 4: Nintendo Switch -pelit

Nintendon tuorein pelikonsoli, Switch, on nyt ollut myynnissä runsaat kolme kuukautta ja se on saanut osakseen positiviisia arvoteluja sekä saavuttanut innokkaan pelaajakunnan. Maailmalla on uutisoitu, että Nintendo Switch on myynyt enemmän kuin mikään aiempi Nintendo-pelikonsoli aiemmin samassa ajassa.

Jatka artikkeliin Vuoden odotetuimmat pelit 2017 – osa 4: Nintendo Switch -pelit

Vuoden odotetuimmat pelit 2017 – osa 1: konsolipelit

Vaikka vuosi 2017 ei ole vielä edes puolivälissä, on se jo tähän mennessä osoittanut olevansa poikkeuksellisen laadukas pelivuosi. Toinen toistaan vaikuttavampia ja merkittävämpiä konsolipelejä on julkaistu pitkin kevättä monelle eri pelialustalle. Perinteisesti useimmat vuoden tärkeimmistä ja odotetuimmista peleistä julkaistaan kuitenkin joulumyyntiä silmällä pitäen. Merkittävimmät ja etukäteen arvioiden suosituimmat konsolipelit tulevatkin myyntiin tasaisesti syksyn kuluessa.

Jatka artikkeliin Vuoden odotetuimmat pelit 2017 – osa 1: konsolipelit