atari-flashback-7

Retropelit ja Atari tekevät paluun

Retropelit nauttivat nykyään suurta suosiota. Käytettyjä pelejä ja vanhoja pelikonsoleita haalitaan nurkkiin, vaikkei niiden toimivuus nykyaikaisten televisioiden kanssa ole aina varmaa. Markkinoille on tuotu myös nykyaikaisia retropelikonsoleita, kuten Nintendo SNES Classic Mini, jonka avulla pääsee helposti käsiksi menneiden vuosikymmenien videopeleihin.

Kuluneen kesän aikana myös Atari ilmoitti tekevänsä paluun pelikonsolipuolelle ja julkaisevansa tarkemmin määrittelemättömänä aikana Ataribox-nimisen pelikonsolin. Vielä toistaiseksi pelikonsolista ei olla nähty muuta kuin lyhyt kiusoitteluvideo, mutta konsolin on kerrottu perustuvan PC-tekniikkaan.

Uutta Atari-pelikonsolia odotellessa voi kuitenkin tunnelmoida vaikkapa Atarin oman retropelikonsolin, Atari Flashback 7:n kanssa. Se sisältää peräti 101 klassikkopeliä, pelikonsolin sekä kaksi retromuotoiltua langatonta ohjainta.

Myös Atari Flashback 8 -retropelikonsoli on jo julkistettu ja ennakkotilattavista monesta paikasta. Mukana tulevan av-johdon ansiosta pelikonsolin voi liittää helposti mihin tahansa televisioon. Pakettiin kuuluu myös 105 klassikkopeliä sekä kaksi langallista ohjainta.

Flashback-pelikonsolien pelit edustavat videopelaamisen 80-lukulaista kultakautta. Pelien eri tyylilajit ovat monipuolisesti läsnä. Erilaiset toimintapelit, tasoloikat, räiskintäpelit ja urheilupelit ovat kaikki mukana.

Vanhoja Atari-klassikkoja toki pääsee pelaamaan myös PlayStation 4 -pelikonsolilla Atari Flashback Classics 1– ja Atari Flashback Classics 2 -kokoelmien avulla. Osat 1 ja 2 löytyvät myös Xbox One -pelikonsolin versioina.

Hintaseuranta.fi:n sivuilta löytyy kymmenittäin erilaisia Atari-tuotteita aina paidoista reppuihin.

 

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s